Paavo on poissa

Paavo kuoli sunnuntaina 29.12.2019 klo 19.00. Tapahtuneeseen ei ole sanoja. Olin ihan shokissa, en edes kyennyt itkemään. Katsoin vaan maassa makaavaa koiraa ja ajatukset löi tyhjää. Voiko tapahtua mitään järkyttävämpää? Tämän määrittäminen on tietenkin hyvin henkilökohtaista. Tässä tilanteessa, tämän aikaisemminkin kokeneena, suustani ei tullut mitään painokelpoista tekstiä. Paavo siis kuoli äkillisesti yhdessä silmänräpäyksessä ulkona ollessaan. Siinä ei elvytystaidoistakaan olisi ollut apua, kun siihen ei kerennyt. Kuolema oli täysin samanlainen kuin Martin kuolema kesäkuussa 2016. Koiran kannalta tällainen kuolema on hyvin armollinen, henki lähtee heti. Koiran ei tarvinnut kokea kipua ja tuskaa, eikä omistajan puolesta pitkitettyä elämää. Lähtöpäätöksen teki koira itse ja se tapahtui silmän räpäyksessä. Kaikissa tilanteissa ajattelen aina asioita koiran kannalta ja tämän jälkeen vasta tulee mietittyä asioita itseni ja meidän kannalta. Niin se itkukin tuli sitten sunnuntaina ja sitähän sitten riittikin.

Siinä ei paljoa keretty arpomaan, mitä tehdään 65 kiloa painavan koiran ruumin kanssa. Muutama tunti tiiviisti puhelimessa ja päätös oli selvä. Auton rattiin klo 23.30 ja suuntasimme autonkeulan kohti Helsinkiä. Lähdimme ajamaan Helsinkiin viemään Paavoa avattavaksi. Helsingissä olimme maanantaina aamusta klo 7.40 koputtelemassa Ruokaviraston ovea. Ihanan ystävällinen ja ymmärtäväinen mies otti Paavon vastaan. Paavo lähti heti avattavaksi ja me lähdimme paluumatkalle kotiin.  

Patologin lausuntoa odotettiin 6.2.2020 saakka. Tutkimustulos: Äkilliseen sydämen vajaatoimintaan viittaavat muutokset. Patologin kommentti: Tutkimuksen päälöydös on veren akuutti, voimakasasteinen pakkautuminen sisäelimiin sekä voimakas keuhkojen nestepöhö, mikä viittaa äkilliseen verenkierron häiriintymiseen ja sydämen toiminnan äkilliseen heikentymiseen. Koirilla sydämen äkillisen toimintahäiriön taustalla on usein sähköisen toiminnan ongelma, tyypillisesti äkillinen rytmihäiriö. Sydämessä ei todeta rakenteellista vikaa eikä merkittävää rappeumaa. Kuoleman jälkeen sydämen sähköistä toimintaa ei voida enää arvioida, mutta sydämen vajaatoiminnan aiheuttaman voimakkaan, äkillisen verenkiertohäiriön muutokset nähdään elimissä. Myöskään mahdollista aikaisempaa taipumusta rytmihäiriöihin ei voida todeta enää kuoleman jälkeen. Ilman edeltäviä oireita ilmeneviä sydänperäisiä äkkikuolemia todetaan kohtalaisen usein ns. perusterveillä koirilla iästä riippumatta. Tutkimuksessa ei todettu synnynnäisiä kehityshäiriöitä, kasvaimia, vierasesineitä, ulkoisia traumoja tai suuria verenvuotoja eikä merkkejä tulehduksista, tarttuvista taudeista tai myrkytyksistä. Sydän lievästi pyöristynyt (akuutti loppuvaiheen laajentuma), paino 470 g (normaali). Sydän muuten rakenteiltaan, muodoltaan ja kooltaan normaali. Sydänläpät normaalit. 

Tässä kohti haluan kiittää Katia (Paavon kasvattaja) ja ystävääni Johannaa. Teidän tuki, apu ja neuvot olivat tässä tilanteessa korvaamattomia. Pahoittelut Johanna, että tämä elämä näiden tanskandoggien kanssa voi pahimmillaan olla tällaista ja olet useamman kerran joutunut todistamaan tällaisen tilanteen. Tämän järkyttävän tapahtuneen jälkeen laskeutui rauha maahan ja arki alkoi rullaamaan niin myös minun ajatukset. Lyhyesti sanottuna, koskaan ei ole kenenkään koiran kuolema pistänyt pääkoppaa tällaiseen myllerrykseen. Ensimmäisenä ajatuksena nousi jälleen pintaan ajatus, että nyt tämä on nähty ja rotuvaihtoon. Kesällä 2016 Ipen ja Martin kuolemien jälkeen mietittiin todella paljon rodun vaihtamista. Aktiivisesti haettiin meille sopivaa rotua. Surffattiin netissä, soittelin kasvattajille, käytiin näyttelyissä rapsuttelemassa koiria ja jututtamassa koirien omistajia niin kuin kunnollisten pentua etsivien kuuluukin tehdä. Muutamaan pentueeseen tehtiin varaustakin ja olihan se viittä vaille, että meille olisi erirotuinen pentu taloon tassutellut. Kuitenkin aina tuli jotain vastoinkäymisiä matkaan, kait se on näin sitten tarkoitettu. Oikeasti olisi ollut hyvin piristävää saada uutta "verta" meidän laumaan ja elämään. Toisin kuitenkin kävi, meillehän tuli Veikko. Nyt en tiedä, mitä tästä rodunvaihtamisesta ajattelen, tuossa meni kuitenkin aktiivisesti 2 vuotta eikä tuottanut tulosta. Joo tiedetään, että en missään nimessä hyväksy, mitä tahansa pentua pentueesta ja varmasti en ole se helpoin pennun kyselijä. Tämä jää nähtäväksi, miten tässä tulee käymään. Edelleenkin meille mahtuisi se harlekiini.  

Aina sanotaan kuoleman kohdatessa, että "muistot auttavat surussa". Kyllä vain näin se on. Me elettiin Paavon kanssa puoli vuotta ja tuo koko aika vedettiin täysillä. Paavo ei jättänyt mitään puolitiehen. Sen luonne oli uskomaton, kenelläkään dogeistani ei ole ollut tällaista luonnetta. Se iloisuus kaikkia kohtaan oli mahtavaa, se oli silmin nähden iloinen kaikista tapaamistaan ihmisistä, häntä heiluen se viipotti joka paikassa. Paavo kasvoi hyvin tasaisesti ja söi hyvin. Paavo oli liian täydellinen ollakseen totta. Paavon kanssa elämää muistellessa minun ajatuksiin nousi tosi vahvasti kaikki edes menneet koirat ja ne ihanat hetket, muistot. Olen näiden viikkojen aikana katsellut tuhansia kuvia, reissannut mielessäni kaikki näyttelyreissut, mitä vuodesta 2006 alkaen olen käynyt, uinut koirien kanssa, ollut koirauimalassa, hyppinyt agilityradalla, vaeltanut pohjoisessa, nauranut ja itkenyt. Siinä sitä onki ollut hommaa. Näitä läpi käydessäni päivitin kotisivuille "muistoissa" -osioon kaikkien edes menneiden koirien sivuille paljon asiaa. Käykääpäs lueskelemassa ja katselemassa tekin valokuvia, voin kertoa, että löytyy niitä valokuvia niin ja tietoja näyttelyistä, missä kunkin koiran kanssa on tullut käytyä sekä kuvia normaalista arjesta. Ei ihme jos Pete on välillä kysellyt, että haloo vaimo, mikä maa mikä planeetta? Tämä jos, mikä on ollut minulle loistava tapa käsitellä näitä asioita ja päästä tämän asian yläpuolelle, oikeaa terapiaa. Asiat pitää käsitellä, halki poikki ja pinoon, elämä jatkuu kaikki muistot sydämessä.

"Palikoita ravistellaan. Ne ei mee koskaan enää samaan järkkään, mutta johonkin järkkään ne vielä asettuu" näin sanoi ystäväni, kun tuskailin ajatusteni kanssa häenelle. Todellakin Paavo kävi ravistelemassa palikoita, laittoi äkillisellä poismenollaan ajatukset ihan sekaisin, pisti miettimään todella syvällisiä asioita ja järjestämään uuteen uskoon näitä palikoita. Samaan järjestykseen nämä palikat eivät yrittämälläkään tule asettumaan eikä se ole tarkoituskaan. Uuteen uskoon ne tosiaankin menevät. Helppotie tämä uudelleen asettelu ei ole ollut. "Annan teille korvauksena Paavon kuolemasta uuden pennun", sanoi Paavon kasvattaja Kati minulle. Siis, mitä? Tällaista en edes ollut osannut ajatella eikä Katilla tällaiseen olisi mitään velvollisuutta. Eihän tämä ole millään tavalla hänen eikä meidän kenenkään vika. Voiko ihanammin ja vastuuntuntoisemmin enää kasvattaja toimia? Eihän tällaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä. Miksipä siirtää uuden pennun hankintaa, kun Katilla pentulaatikossa tuhisi ihana uusi Q-pentue. Laitetaan sitten asioita oikeasti uuteen uskoon ja kokeillaan jotain aivan uutta, täällähän eletään vain kerran. Meille tassuttelee torstaina 13.2.2020 Helmi eli Oululaisittain lausutaan Helemi. Viralliselta nimeltään tyttönen on Jättiläisen Queen of Rock. Niimpä niin, minä en sano enää mitään ... Minä joka olen vannoutunut urosihminen, joka on varustettu ajatukselle "ei ikinä narttua". Miten kävikään? Ei pitäisi sanoa "ei koskaan". Katsotaan, mitä meidän yhteiselo tuo tullessaan. Tilannetta kauhisteleville voin sanoa, että tämä ei todellakaan ole mikään päähän pistos enkä ole sekaisin enkä tulossa hulluksi, ihan täysissä ruumiin ja sielunvoimissa tämä päätös on tehty. Kyllä, juoksuihin on varauduttu eikä poikien tarvitse elää tällöin Helmin kanssa edes samalla tontilla. Tilanteen pelastaa auto ja vaunu. Kyllä, meillä on mahdollista 200 m2 omakotitalossa elää tilavasti neljän koiran kanssa, jokaiselle on vaikka oma huone jos tällaiseen nähdään tarvetta. Nyt jos saisin jotain toivoa ihan sydämeni pohjasta saakka niin toivon luonnollisesti koirien pysyvän hengissä. Enkä halua enää kokea yhtään tilannetta näiden koirien poismenojen kanssa, että joudun sanomaan taas "empä ole tällaistakaan kokenut", nyt nämä riittää, kiitos. Jokaista koiraa hankkiessani olen varautunut tilanteeseen, että koiria eläisi kanssani seuraavat 10 vuotta, mutta eipä ole kukaan vielä vierelläni näin pitkään kulkenut. Pidä meille peukkuja, että saataisiin Helmin kanssa elää yhdessä se 10 vuotta, vähempään ei tyydytä.